Nimikkeitä on viisi perustyyppiä:
Materiaalit | Kaikki varastoitavat nimikkeet tuotteista ja puolivalmisteista ostettaviin materiaaleihin. |
---|---|
Työaika | Työn yksikkö, esimerkiksi asennukset, huoltotyöt jne. Yksittäiset työntekijät eivät ole nimikkeitä, vaan työaikaa on suositeltavaa käyttää nimikkeenä. Nimikkeen käyttöä mitataan jaksoina (esim. minuutti), joille voi määritellä yksikkökustannuksen. Se asetetaan järjestelmäasetukset -osiossa. |
Koneaika | Koneajan yksikkö. Esimerkiksi kahta samanlaista toisiaan korvaavaa konetta ei tallenneta erillisinä nimikkeinä. Käyttöä mitataan jaksoina, joille voi määritellä yksikkökustannuksen. |
Alihankintatyöt | Alihankintatyö on alihankkijalta ostettava nimike. Se voidaan mitata aikayksikkönä, esim. tunti, tai tietyn tehtävän perusteella kiinteään hintaan. Työ tilataan työerän luomisen jälkeen samalla tavalla kuin ostettavat materiaalitkin tai siirretään maksuun, kun kyseessä on toimitussopimukseen perustuva toimitus. |
Muut kustannuserät | Toisin kuin muut nimikkeet, näitä ei huomioida toiminnan suunnittelussa (tarvelaskennassa). Näitä aineettomia nimikkeitä voi kuitenkin lisätä valmistusmalleihin eri kustannusten kirjaamiseksi työeriin. Nimikkeitä voi myös myydä. |
Näistä ainoastaan materiaalit ovat varastoitavia ts. niitä pidetään vaarastossa ja niillä on varastoarvo. Kaikkia viittä tyyppiä voidaan käyttää tuotteen valmistuksessa, ja valmistetun nimikkeen nimikekortti sisältää luettelon nimikkeistä, jotka tarvitaan yhden yksikön tekemiseen. Kutsumme tätä "Rakenne" perinteisemmän "Bill of Materials" BoM:n sijaan, koska tämä luettelo ei sisällä vain materiaaleja.
Materiaali voi olla suunniteltu ostettavaksi tai valmistettavaksi. Jos materiaaleja on suunniteltu valmistusta varten, ne liitetään myös valmistusmalliin. Valmistettavaan materiaaliin liittyy valmistusmalli, joka sisältää tiedot prosesseista, joissa nimikkeitä luodaan tai kulutetaan. Pääsääntöisesti valmistusmalli sisältää tuoterakenteen ja valmistusreitin.
Kaikille nimikkeille pitää antaa yksilöllinen tunnus, jota ei voi myöhemmin muuttaa. Tähän viitataan ”nimikekoodina”. Muita alalla käytettyjä nimityksiä ovat "osanumerot" ja "SKU:t", mutta Manu Online -palvelussa puhumme nimikkeistä ja nimiketunnuksista.
Nimike voi olla mikä vain asia, jolla on siihen liittyviä kustannuksia. Nimikkeitä voidaan tuottaa tai käyttää valmistusoperaatiossa. Valmistetut nimikkeet ovat tuotteita tai puolivalmisteita. Käytetyt nimikkeet voivat olla mitä vain nimikkeitä. Huomaa myös, että koska nimike käytetään, henkilö ei voi olla nimike vaan sen sijaan henkilön ajan käyttö. Samaan tapaan kone ei ole nimike, vaan sen käyttö. Tämä olisi hyvä pitää mielessä nimikkeiden nimeämiskäytäntöjä määritellessä. Kun päätät, haluatko yhden vai useampia työaikanimikkeitä, huomioi kustannusrakenne. Jos kaikkien töiden kustannukset ovat suhteellisen lähellä toisiaan, käytä yhtä nimikettä. Jos erilaisilla töillä on huomattavasti eri kustannukset, käytä eri nimikkeitä (esim. hitsaus, kokoonpano). Operaattoreita syötetään erillään nimikkeistä, joten ei ole mitään syytä luoda eri työaikanimikkeitä eri henkilöille.
Järjestelmän käytön kannalta on tärkeää , että nimiketiedot ovat ajan tasalla. Aloitusvaiheessa tietojen ”siivoaminen” ennen järjestelmän käyttöönottoa voi vaatia vähän työtä riippuen siitä, kuinka vanhentuneita aiemman järjestelmän tiedot ovat. Tavallisesti pienellä yrityksellä on satoja tai jopa tuhansia materiaalinimikkeitä, mutta vain muutamia muiden tyyppisiä nimikkeitä.
Nimikkeet voidaan luoda kopioimalla perustiedot järjestelmän mallipohjasta tai kopioimalla toisesta nimikkeestä. Järjestelmän mallipohjaa voidaan muokata järjestelmäasetuksista.
Nimikkeiden numerointijärjestelmät
Manu Online tukee joko merkitseviä tai ei-merkitseviä numerointijärjestelmiä. Merkitsevät numerointijärjestelmät pyrkivät luokittelemaan nimikkeen itse koodissaan, kun ei-merkitsevät numerot ovat vain numerotunnuksia.
Jos et tuo numeroita aiemmasta järjestelmästä, valitse näiden kahden välillä. Vaikka on mukava työskennellä käyttäen merkitsevää numerointijärjestelmää, on hyvä huomioida, että suuret organisaatiot, joilla on kymmeniä tuhansia numeroita, käyttävät ei-merkitseviä numeroita. Tämä johtuu siitä, että kaikkien numeroiden luominen ja niihin liittyvien sääntöjen hallinta on liian aikaa vievää.
Luodun nimikkeen seuraava numero asetetaan järjestelmäasetuksissa - järjestelmänumerot. On suositeltavaa olla aloittamatta numerosta 1, vaan aloittaa kuusi- tai kahdeksannumeroisesta luvusta (esim. 100001), jotta numerot olisivat aina saman pituisia. LIsäksi kannattaa välttää erittäin pitkiä tunnuksia tai epätavallisia merkkejä (esim. ’ tai *), sillä nämä voivat aiheuttaa ongelmia viivakoodinlukijoiden kanssa.
Nimikeryhmät
Nimikkeet voidaan kuulua kolmeen eri nimikeryhmään. Ryhmät määritetään järjestelmäasetuksissa. Nimikeryhmien perustamiseen kannattaa kiinnittää huomiota palvelun käynnistämisvaiheessa, koska hyvin laadittu ryhmäjako helpottaa ja nopeuttaa palvelun käyttöä. Tosin nimikeryhmä on helppo vaihtaa toiseen ilman, että siitä aiheutuu haittaa jatkossa. Nimikeryhmiä käytetään haettaessa nimikkeitä tilaukseen tai laskulle sekä raporttivalinnoissa kuten esimerkiksi Myyntitilausten erittely -raporttiin.
Esimerkki nimikeryhmien käytöstä vaikkapa vaateteollisuusdessa voisi olla:
- Tuotesarja, esim. t-paidat tai hihalliset paidat
- Koko, esim. S, M, L
- Väri, esim. musta, valkoinen.
Tällä tavoin nimikeryhmien avulla voidaan hakea kaikki mustat t-paidat kokoa S.
Myyntitilaukset
Seuraavat lisenssimoduulit vaikuttavat nimikekorttiin (katso lisätietoja kohdasta Hallinto -> Lisensointi):
Sarja- ja eränumeroiden seuranta | Nimike voidaan määritellä sarjanumero/eränumeroseurattavaksi. |
Monitasoiset tuoterakenteet | Valmistettavan nimikkeen osana voi olla toinen valmistettava nimike. |
Item dimensions | Nimikkeen tuoterakenne voi olla mitoista riippuva. Voidaan käyttää vain kohdennettujen työerien kanssa (= tilausrivin nimikkeelle oma työerä) |
Monivaiheinen reititys | Valmistettavan nimikkeen materiaalikäytöt tai työt tehdään useassa eri vaiheessa. |
Nimikkeen luominen
Uudet nimikkeet voidaan luoda manuaalisesti tai tuomalla. Jos nimiketietoja löytyy kirjanpitojärjestelmästä, mikä on yhdistetty Manu Online – järjestelmään, tuo tiedot ensin sieltä. Näin ne linkittyvät järjestelmien välillä ja vältetään ylimääräisten tietojen syntyminen. Näin estetään kohteiden päällekkäisyys myöhemmässä vaiheessa.
Nimikkeet voi luoda yksitellen ruudulla tai käyttää excel -taulukkosiirtoa (siirto vain materiaalityyppisille nimikkeille). Lue tarkemmat ohjeet taulukkosiirrosta.
Joskus voi olla epäselvää, tarvitaanko uutta nimikettä vai ei. Tässä tapauksessa mieti kustannuksia. Jos kustannukset ovat erilaiset, tarvitaan erillinen nimike. Esimerkiksi työnimike voi olla "vakio työvoima", mutta saman tyyppinen henkilö, joka tekee ylitöitä, voi olla "ylityö 150 %".
Nimikkeitä voidaan luoda useista järjestelmän kohdista, joissa näkyy nimikevalitsin. Klikkaa ”Uusi” ja valitse haluttu malli/tyyyppi, mikä määrää, onko uusi nimike materiaali, kone, työ, alihankintatyö vai muu kustannuserä. Tässä määritellään, onko uusi nimike materiaali-, koneaika-, työaika-, alihankinta- vai kustannusnimike.
Kun nimike luodaan ”Uusi” painikkeella, se itse asiassa luodaan kopioimalla vastaavasta nimikemallista. Uuden nimikkeen voi luoda kopioimalla sen tiedot vanhasta.
Syötä vaadittu nimikkeen tunnus. Kirjoita nimikkeen tunniste sille varattuun kenttään tai jos käytät järjestelmän automaattista numerointia, hyväksy se. Jos et käytä, niin syötä oma tunnus. Uusia nimikkeitä voidaan luoda kopioimalla toisesta kohteesta. Kopioinnin jälkeen nimikkeen tietoja voi vielä muuttaa.
Nimiketunnusta ei voi muuttaa myöhemmin. Jos tunnuksen muuttaminen on tarpeen, kopioi nimike ensin uuudeksi nimikkeeksi ja poista sitten alkuperäinen. Nimikettä ei voi poistaa, jos sitä on käytetty jo.
Tunnus voi olla korkeintaan 25 merkkiä pitkä.
FIFO
Jokaisella nimikkeellä on siihen liittyvä kustannus. Materiaalien osalta nykykustannukset perustuvat varastossa olevien nimikkeiden FIFO-kustannusten keskiarvoon (First In, First Out). Muiden nimikkeiden osalta kustannukset ilmoitetaan nimenomaisesti, ja ne ovat kiinteät kyseisen erän osalta.